Espoota kehitettävä säilyttäen Uusia näkemyksiä Espoon ja Tapiolan kehittämiseen

Lainvalmistelutyön vaikeuksista Suomessa

Suomessa perustuslain mukaan työnjako eri valtioinstituutioiden välillä on selkeä.  Se ei sekoa, vaikka kuinka monta kertaa perustuslakia uudistetaan maassa. Näin on tilanne myös muissa maissa, jotka rakentavat perustuslaillisen demokratian varaan.

Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate on kirjattu perustuslain ensimmäisen luvun toisessa pykälässä ja toisen luvun kansalaisten perusoikeukset luettelevissa pykälissä.  Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Yksikamarisen vaihtoehtona voisi olla kaksikamarinen kansanedustuslaitos. Kaksimarisuudella saataisiin parempi työnjako käsiteltävien asioiden kanssa.  

Valtainstituutioiden työnjaon onnistumista ja vallankäytön toimivuutta arvioidaan neljän vuoden välein järjestettävillä yleisillä vaaleilla.   Sen rinnalle on eri presidenttien aikana kehittynyt epävirallisia vallankäyttöä tukevia julkiseen sanan olemassa oloon perustuvia toimintatapoja.  Nykyisen presidentin aikana tällaiseksi instituutioksi on kehittymässä Pohjois-Esplanadin lukkarikoulu. On hyvä, että tasavallan presidentti seuraa maan tapahtumia ja ottaa kantaa erilaisiin epäkohtiin ja lainkäytön ongelmiin.   

Voisiko tasavallan presidentti ottaa kantaa laajemmin kantaa asioihin, jotka eivät ole vielä esillä lehdistössä.  Jos tasavallan presidentin kanslia ja presidentti-instituution kanssa toimivat elimet voisivat nostaa esiin syitä asioiden nykytilalle.  Tuollainen syys-seuraus -suhteiden analyysiin perustuva asioiden valmistelu olisi merkittävämpi asia kuin jälkikäteen tapahtuva asioihin puuttuminen.  

Kevään 2019 eduskuntavaalien ennakoitu ikä- ja kokemusrakenteen muutos lukuisisten kansanedustajien poisjäämisten johdosta on ongelma järjestelmän toimimattomuudesta. Kun ihminen kokee tekevänsä arvokasta työtä, se ei ole turhauttavaa. Julkisuushakuisuus kansanedustajan työssä ei voi olla ongelma. Avoimuus on demokratian liittolainen niin hyvässä kuin pahassa. Ydinongelman lainlaadinnassa muodostaa se, että lain valmistelutyössä lain tarkoitus jää minimihuomiolle muiden asioiden johdosta.  Eduskunta on instituutio joko yksi- tai kaksikamarisena sitä varten. että se saa perustuslain elämään uusien lakien kautta.    

Toinen, koko yhteiskuntaa ja sen toimivuutta koskeva ongelma on yksilöitä koskevan tiedon luotettavuus.  Julkishallinnossa on toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa edelleenkin perinne perättömistä tiedoista.  Oikeuskanslerinviraston mielestä tällaiset perättömät lausumat ovat jo vanhentuneita.  Myöskään Suojelupoliisi ei ole kiinnostunut yksittäisen kansalaisen suojelusta, vain valtion turvallisuus on sille tärkeää. Vieraiden valtioiden tiedustelutoiminnassa ja Suomen sisäisissä oikeudenloukkauksissa on yksi yhteinen nimittäjä  – näytön aikaansaaminen on ongelmallista.      

Aktiivisella tasavallan presidentillä on erinomainen mahdollisuus puuttua Suomen julkisen vallan toimivuuteen tai toimimattomuuteen.  Se vaatii kuitenkin vallassa olevan valtionpäämiehen henkistä kasvuprosessia.  Puolivillistä parvekkeelta viheltäjästä voi hyvinkin kehittyä merkittävä tiennäyttäjä maan politiikan muuttamisessa.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit ()

Jarkko Mynttinen

Kirjoituksesi on täyttä asiaa, valitettavasti sen ymmärtäminen vaatii sellaista kokonaisuuksien hahmottamiskykyä, jota näillä foorumeilla harvoin tapaa. Siksipä itsekin tyydyn "vain" kommentoimaan otsikossa ja tekstissäkin mainittua lainvalmistelutyössä tapahtuvaa lain tarkoituksen muotoutumista. Asiasta on Suomessakin jo ihan valmista ja korkeatasoistakin tutkimusta, mutta jotenkin tuntuu, että se kiinostaa kuitenkin vähiten niitä, joita sen varsinkin pitäisi kiinnostaa.

Peruslähtökohta on ymmärtää koko lain elinkaari, sen syntymistä edeltävään aikaan, aina lakialoitteesta (jopa sitäkin edeltävään aikaan?) lain voimassaolon loppumiseen saakka. Elinkaaren kokonaisuutta voi hahmottaa sen elinkaarimallilla 1)lainvalmistelu -2)lainsäädäntömenettely (päätöksenteko) – 3)toteutuminen ja vaikutukset. Jutussasi viittaat ymmärtääkseni ensimmäiseen, eli lainvalmisteluvaiheeseen?

Lainlaadinnassa merkitystä on lopultakin vain sillä miten lait toteutuvat ja millaisia vaikutuksia ne saavat aikaan. Keskeisimmät niitä määrittävät tekijät ovat 1) lain tavoitteenasettelu, 2) lain sisältö, 3) lain toteuttaminen 4) lain kohdetahojen (ihmiset, yritykset/yhteisöt, viranomaiset, tuomioistuimet) reagointi ja suhtautuminen lakiin itseensä.
Noita voisi käsitellä toki tarkemminkin tässä yhteydessä, mutta jätän sen väliin, ettei tulisi jotain tuhat sivuista kommentaaria kirjoittaneeksi.

Jotta jotain järkevää keskustelua voisi edes käydä, on syytä tehdä ero lain tavoitteiden, tarkoituksen, toteutumiseen ja vaikutusten osalta. Ne kaikki toki ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa, mutta ovat lopultakin aika tavalla eri asioita tässä kompleksisessa asiassa.

Tavoitteenasettelu muokkautuu ja muuntuu usein lainlaadinnan kuluessa. Lainlaadintaan osallistuvien eri tahojen (hallitus, eduskunta, virkamiehet, asiantuntijat, kansalais-, työntekijä- työnantaja-, ym. etujärjestöjen edustajat, jne..) tavoitteet ovat monessa tapauksessa erilaisia ja toisistaan poikkeavia. Lainvalmistelu siten pohjautuu eri toimijoiden erilaisille ihanteille, arvoille ja intressinäkökohdille. Tavoitteisiin sisältyy siten mitä erilaisempia poliittisia ja oikeudellisia argumentteja, joista poliittiset käytännöt ja argumentit ovat aina lopulta määrääviä. Lakien laadinta onkin siten erikoinen asiantuntemuksen, työnjaon, vaikutus- ja määräysvallan sekä poliittisen vastuun ”sekamelska”.

Lakien laatija on normaalisti eri toimija kuin se, joka soveltaa lakia viranomaisena tai tuomarina. Tämä ero pohjautuu osaltaan valtiovallan kolmijakoon lainsäädäntö-, tuomio- ja hallitusvaltaan. Lakia siis toteutetaan kunkin virkamiehen tai tuomarin, omakohtaisilla, erillisillä ja itsenäisillä valinnoilla ja ratkaisuilla. Lain tarkoitus kirjataan sen sisältöön, mutta kirjatuista tavoitteista huolimatta laki saa lopullisen sisältönsä siitä, miten lainkäyttäjät, eli hallintoviranomaiset ja tuomioistuimet oikeudellisia sääntöjä työssään soveltavat ja toteuttavat. Ratkaisua tehdessään tuomari muodostaa käsityksensä lain tarkoituksesta erilaisten argumenttien ja päätelmien avulla, ja lopputulos lain tarkoituksesta on sitten siinä ja se voi olla hyvinkin erilainen kuin lainsäätäjä oli tosiasiassa tarkoittanut. Laki ei siis juuri koskaan toteudu täysimääräisesti sellaisena kuin se on säädetty sisältönsä puolesta, vaikka laillisuusperiaate niin houkuttaisi helposti uskomaan.

Toimituksen poiminnat